Wild Niccy FC
Luonne
Niksu saapui tallillemme entisen omistajan kautta, kun tämä myi ylijäämähevosiaan pois. Tykästyin tähän tammaan ja täytyihän tämä Kesän Kuiskaukseen saada.
Miellyttämisluonteinen tamma, joka pitää rapsutuksista ja hellyttelystä. Toisinaan tuntuu ottavan tallin shelteistä mallia, kuvitellen olevansa pieni ja syliinsopiva.
Ratsastaessa tamma saattaa olla jopa hieman laiskanpuoleinen, liikkuen kumminkin eteenpäin. Tällä tammalla ei selkeestikkään ole mihinkään kiire, joten toisinaan selässäistuja saa hieman muistutella tammalle, että vauhtia saa lisätä reippaasti. Pienen lämmittelyn jälkeen tamma kyllä sitten osaa näyttää näteimmätkin koulukiemurat.
Maastossa tamma viihtyy niin yksin kuin porukassa. Tamma ei arkaile ohi ajavia traktoreita tai muita ohikulkevia kovaäänisiä menopelejä. Maastossa tammasta löytyykin huomattavasti enemmän vauhtia.

Suku
i. Wild Kiss vaut Canada | •ii. Wophése | iii. Alex |
iie. Polynosia | ie. Sote Lopé | iei. Choking Storm |
iee. Sandy | ||
e. Niccy Friend | ei. Hello Friend | eii. Flash Light |
eie. tuntematon | ee. Pocahontas Friend | •eei. Yohan Joe |
eee. tuntematon |
Kilpailukalenteri
Ikääntyminen
10v. - 28.01.2015
11v. - 17.03.2015
12v. - 04.05.2015
13v. - 21.06.2015
14v. - 08.08.2015
15v. - 25.09.2015
16v. - 12.11.2015
17v. - 30.12.2015
18v. - 16.02.2016
11v. - 17.03.2015
12v. - 04.05.2015
13v. - 21.06.2015
14v. - 08.08.2015
15v. - 25.09.2015
16v. - 12.11.2015
17v. - 30.12.2015
18v. - 16.02.2016